Pienhiukkaset ja minä!

Tänä aamuna 29.3-17, vein vaimoni aamulla Tampereen rautatieasemalle.

Oli hieman pakkasta, aurinkoinen kuiva keli.

Pöly nousi tiestä, autoista, jonka havaitsemista matalalta paistanut aurinko oikein korosti.

Ajelin kotia kohti, kohti Lempäälän Sääksjärveä.

Mietiskelin minne kaikkialle tuo pöly oikein laskeutuukaan.

Ensin mietin mitä kaikkea tuo pöly sisältää, seuraavaksi sitä, kuinka pöly laskeutuu Sääksjärveenkin, joka on lähellä moottoritietä.

Pölyä on järvessä, sieltä kaloissa, joita monet kalastavat ja peräti syövät ne kalat.

Kaloista pienhiukkaset kulkeutuvat ihmiseen.

Ajattelin miten pienessä Suomessa järviin ja jokiin kulkeutuu pienhiukkasia, ja kuinka paljon niitä kulkeutuu meriin, koko maailmaan.

Jokaisessa maailman maassa on enemmän ja vähemmän autoja joista irtoaa joka ainoa sekunti pieniä hiukkasia ilmaan, ja sieltä ravintoketjuun.

Tuli paha olo kun ajattelin…

Mitä minä voin tehdä? On pakko ajaa autolla, se on monesti erityisesti Suomessa pakko, kun julkinen liikenne on monin paikoin joko heikko tai sitä ei enää ole.

Yksityistä autoilua olisi vähennettävä, mutta minkäs teet?

Tässä maassa ilman autoa oleva on lähes epähenkilö, eikä töitäkään saa helposti tai ei ollenkaan, ellei omista omaa autoa.

En haluaisi kuluttaa niin paljon, suorastaan haluaisin vähentää kulutusta.

Haluaisin, että maailma säilyisi tuleville sukupolville, elinkelpoisena.

Siksi yritän kierrättää liki kaiken, joka omasta taloudestani tulee.

Mutta olisi päästävä irti turhasta kuluttamisesta, ja yksityisautoilustakin olisi päästävä, tästä saastuttamisen ja kuluttamisen määrästä ei hyvä seuraa, kuten voimme jo nähdä sen seurauksia.

kulutamme yhä enenevässä määrin uusiutumattomia luonnonvaroja, joita emme voi saada takaisin enää missään muodossa, jota tuolla pienhiukkasmietinnössäni mietiskelin.

Elämme kapitalistisessa taloudessa, joka perustuu kuluttamiselle, jatkuvalle kasvulle markkinoille, rahalle. Loppua ei näy ellemme voi muuttaa yhteiskunnan rakenteita…

Kommentointi on suljettu.

css.php